FINNISH DRIFT SERIES 2024
Huomioithan että kaikissa osakilpailuissa on ajoneuvoille maksullinen pysäköinti. Pysäköintimaksu on 5€.
FDS Rd4 Finaalit Honkajoki, Pesämäki 24.8.2024
Honkajoella sijaitseva Pesämäen Moottorirata toimi näyttämönä FDS-sarjan viimeisessä kilpailussa. Ennakkoon kilpailuun ilmoittautui täydet 40 kilpailijaa joista Juha Koskiniemi kutsuvieraana ja villillä kortilla Jetro Airaksinen, Pauli Laakso ja Sebastian Engblom.
Ennakkoon oli siis odotettavissa tiukka kilpailu ja sellainen Pesämäellä koettiinkin.
Treenien jälkeen teknisten vikojen vuoksi kilpailun joutui jättämään kesken muutama kilpailija joten lajittelut pääsi aloittamaan 33 kilpailijaa.
Mestaruuden jo ennen kilpailua varmistanut Riku Autere näytti olevansa vielä valmis taistoon ja otti vaikuttavat 97pistettä ja oli ensimmäisen kierroksen paras mutta vain pisteen erolla Paulus Perkkiöön. Toisella kierroksella 2022 Suomen mestari Juha Koskiniemi tuli ja täräytti 98 pisteen vedon ja otti kärkipaikan. Juhan ohi ei toisella kukaan sitten päässytkään joten aktiivisesta kilpailemisesta taukoa pitänyt Koskiniemi näytti, että ajaminen huipputasolla onnistuu edelleen.
Kaaviossa ajettiin täysi TOP32 ja jaossa oli siis kilpailun mitalisijojen lisäksi sarjan hopea ja pronssi, ja näille oli useampikin ottaja. Jännitettävää riitti siis runsaasti kaavion käynnistyessä. Pesämäen radalla ei ketään helpolla päässyt vaan haastava rata otti omansa. Muutamia ulosajoja nähtiin päivän mittaan ja hinauskalustolle riitti töitä. TOP4:n löysi päivän edetessä itsensä Riku Autere, Juha Koskiniemi, Paulus Perkkiö sekä Matias Lindell.
Pronssifinaalissa kohtasivat Perkkiö ja Lindell. Harmittavasti ahtoputken irtoaminen pilasin Lindellin ajot ja siten pronssia kilpailusta nappasi itselleen Perkkiö.
Finaalissa nähtiinkin sitten päivän kovimmat lajitteluvedot ajaneet Koskiniemi ja Autere. Nyt ei tekniikkamurheita koettu vaan voitto ratkaistiin puhtaasti ajamalla. Molemmat kuskit laittoivat parastaan ja tarjosivat katsojille aivan mahtavan trillerin. Tuomaristo löysi riittävästi eroja joten voittaja pystyttiin julistamaan ilman OMT ajoja. Ja voiton itselleen vei Juha Koskiniemi! Juha osallistui kilpailuun laina-autolla joten suoritus oli vähintäänkin huikea, varsinkin finaalin osalta jossa vastassa oli koko kauden lähes täydellisiä suorituksia tehnyt Autere.
FDS sarjan osalta taistelu oli tiukkaa. Riku Autere siis varmisteli itselleen mestaruuden jo aiemmin mutta hopeaa ja pronssia saatiin jännittää aivan viimeisille metreille asti. Kauden ensimmäisessä kilpailussa pisteittä jäänyt Teemu Järvenpää onnistui lopuissa kilpailuissa ja ne pisteet riitti sarjassa hopealle. Pronssia itselleen taituroi Alvari Mäkinen.
Finaalikilpailu oli siis todellakin finaalin arvoinen näytös. Hieman tuulinen sää verotti osaltaan yleisöä mutta siitä huolimatta paikalla oli katsomot täynnä laadukkaan driftingin ystäviä ja FDS kausi 2024 saatiin päätökseen niin hienosti kuin vain mahdollista. Kiitos kaikille kauden aikana paikalla olleelle yleisölle, kilpailijoille sekä tiimeille! Nyt levätään hetki ja sen jälkeen suunnataan katseet FDS kaudelle 2025.
Lajittelut
- Juha Koskiniemi 98p.
- Riku Autere 97p.
- Paulus Perkkiö 96p.
Kaavio
- Juha Koskiniemi
- Riku Autere
- Paulus Perkkiö
FDS sarjapisteet (Finlaalin jälkeen)
- Riku Autere 397p.
- Teemu Järvenpää 224p.
- Alvari Mäkinen 184p.
Osoite: Vanha Maantie 237, 38950 Honkajoki
FDS Rd3 Seinäjoki, Routakallio 20.7.2024
Seinäjoen Routakallion karting radalla ajettiin lauantaina 20.7. FDS-Sarjan kolmas osakilpailu. Ennakkoon kilpailuun ilmoittautui 37 kuljettajaa, mutta teknisten vikojen vuoksi lajittelut pääsi aloittamaan 35 kilpailijaa. Kaavioon pääsyyn ei siis riittänyt pelkät pisteet vaan paikan saamiseksi piti pisteitä saada tarpeeksi.
Aamun treeneissä jo tuli muutamille kuljettajille betoni tutuksi, mutta suuremmilta vahingoilta onneksi vältyttiin. Yleisöä oli saapunut paikalle porttien aukeamisen jälkeen mukavasti vaikka alueelle toki mahtuisi enemmänkin väkeä. Vaikka Seinäjoella järjestetyt festivaalit verotti osaltaan yleisöä, penkereet täyttyivät siltikin mukavasti laadukkaan driftingin ystävistä.
Lajitteluissa ajettiin todella huikeita suorituksia ja tason kovuudesta kertoo jo se, että peräti 11 kuljettajaa onnistui lajittelemaan itselleen 90 pistettä tai yli. Jo ensimmäisellä kierroksella sarjaa johtava Riku Autere lajitteli järisyttävät 99 pistettä ja ilmoitti täten ajofiiliksen sekä kaluston olevan kunnossa ja radan istuvan hänelle mainiosti. Toiseksi lajitteluissa tuli 96 pisteellä Mikko Viitala ja kolmennen sijan otti itselleen Jere Pohjasniemi 94 pisteellä. Samoille pisteille ajoi myös Jere Väliniemi, mutta toisella kierroksella nolla pistettä saanut Jere jäi täten neljännelle sijalle.
34 kilpailijan ajaessa pisteet lajittelusta, tarkoitti se täyttä TOP32 kaaviota. Kilpailu oli todella tasaista ja siitä kertookin osaltaan useampi päivän aikana nähty OMT. Pronssifinaaliin tiensä lajitteli koko päivän hienoja otteita näyttäneet Petri Nömmik sekä Johannes Falck. Näiden kahden välisten ajojen päätteeksi tuomaristo palkitsi Johanneksen pronssilla ja podiumsijoitus olikin Johannekselle ensimmäinen tällä kaudella FDS-Sarjassa.
Finaalissa nähtiin tuttu pari jo Kaanaan kilpailusta kun sarjaa johtava Bemarilla ajava Riku Autere sai vastaansa jälleen Supralla ajavan Teemu Järvenpään. Tälläkin kertaa oli finaalivedot huikeaa katsottavaa ja sijoitukset ratkaistiin puhtaasti ajamalla. Kummankin kuljettajan ajot kulkivat puhtaasti eikä suuria eroja löytynyt vaan ratkaisuun vaikutti pienet virheet. Tästä parista voiton vei tälläkin kertaa Riku Autere!
Seinäjoella ajetun voiton myötä Riku Autere myös varmisti itelleen FDS2024 sarjan mestaruuden. Rikun varmistaessa itselleen kirkkaimman mitalin, on sarjan loput sijoitukset vielä monen kilpailijan otettavissa ja siten finaali kilpailussa onkin paljon panoksena.
Kausi päättyy 24.8. Pesämäellä ajettavaan FDS-sarjan finaaliin.
Lajittelut
- Riku Autere 99p.
- Mikko Viitala 96p.
- Jere Pohjasniemi 94p.
Kaavio
- Riku Autere
- Teemu Järvenpää
- Johannes Falck
FDS Sarjapisteet (RD3:n jälkeen)
- Riku Autere 298p.
- Teemu Järvenpää 180p.
- Alvari Mäkinen 158p.
Osoite: Routakalliontie 184, 60200 Seinäjoki
FDS Rd2 Tampere, Kaanaa 29.6.2024
Lauantaina 29.6. ajettiin Tampereen seudulla, Kaanaa Centerissä FPDA:n järjestämän FDS sarjan toinen osakilpailu. Kilpailuun ilmoittautui ennakkoon 33 kilpailijaa siitä huolimatta, että samalla päivämäärällä ajettiin myös DriftSM pro-sarjan osakilpailu. Perjantaina ajettiin vapaat harjoitukset ja niiden jälkeen lauantain kilpailuun pystyi osallistumaan kaikkiaan 27 kilpailijaa.
Kaanaa Centerin rata oli ensimmäistä kertaa näyttämönä PRO tason kilpailulle. Radalla on ajettu harjoituksia ja pienempiä kilpailuja aiemminkin mutta PRO tasolla tämä oli ensimmäinen kerta. Myös yleisö löysi hienosti tapahtumaan ja alue täyttyikin tehokkaasti jo heti aamulla porttien auettua.
Päivä käynnistyi lajitteluilla joka olikin tällä kertaa todella tiukka, kolmen parhaan ajaessa samoille pisteille. Lajittelun voittoon vaadittiin Kaanaan radalla 96 pistettä ja tiukan taistelun päätteeksi voiton lunasti itselleen Joonas Haaponiemi, joka ajoi molemmilla vedoilla samat pisteet. Toiseksi lajitteluissa itsensä taituroi toisen kierroksen vedollaan Eemi Härmä, ja kolmanneksi Riku Autere joka ensimmäisellä vedollaan sai nolla pistettä.
Lajitteluista pisteet ja siten paikan kaavioon onnistui saamaan kaikkiaan 23 kuljettajaa.
Kaaviosta pronssi finaaliin selvitti tiensä lajitteluiden voittaja Joonas Haaponiemi sekä Eemi Härmä. Pronssivedot tosin jäivät ajamatta Haaponiemen autoon tulleiden teknisten vikojen takia.
Voittoa lähdettiin ratkomaan Riku Autereen ja Teemu Järvenpään kesken. Molemmat vedot lähestyivät täydellista suorittamista, joten tuomaristolla oli tekemistä selvittäessään kummalle voitto kuuluu. Pieniä eroja kuitenkin löytyi kilpailijoiden suorituksista ja päivän kilpailun voittajaksi julistettiin Riku Autere!
Kausi jatkuu seuraavaksi 20.7. kun Seinäjoen Routakalliolla ajetaan FDS RD3.
Lajittelut
- Joonas Haaponiemi 96p.
- Eemi Härmä 96p.
- Riku Autere 96p.
Kaavio
- Riku Autere
- Teemu Järvenpää
- Eemi Härmä
FDS Sarjapisteet (RD2:n jälkeen)
- Riku Autere 182p.
- Alvari Mäkinen 131p.
- Eemi Härmä 119p.
- Teemu Järvenpää 96p.
- Matias Lindell 95p.
Osoite: Moottorikeskuksenhaara 105, 34270 Veelatta
FDS Rd1 Jyväskylä, Killeri 8.6.2024
FDS kauden 2024 ensimmäinen kilpailu ajettiin aurinkoisessa säässä Jyväskylän Killerillä. Alue oli viime vuodelta tuttu, iso asfalttikenttä jolle järjestäjä oli saanut rakennettua jälleen tiiviin mutta vauhdikkaan radan. Kilpailu loi kujettajille omat erityiset haasteet sillä alueella ei kilpailun ulkopuolella voi harjoitella vaan tuntuma oli otettava aamun treeneissä tai simulaattorilla.
Jyväskylän kauden avaukseen ilmoittautui 38 kuljettajaa, ja loppujen lopuksi Jyväskylässä viivalla nähtiin 35 kuljettajaa taistelemassa kauden ensimmäisestä voitosta. Yleisöä oli paikalle saapunut runsaasti ja alue olikin hetkittäin aikalailla täynnä joten parempaa alkua kaudelle 2024 ei voinut olla.
Lajittelujen parhaimman tuloksen ajoi Jyväskylän oma poika, villillä kortilla kilpailuun osallistunut Jarkko Jylhä. Jarkko lajitteli ensimmäisellä kierroksella vakuuttavat 96 pistettä mutta korotti toisella kierroksella pisteet 98:n. Toiselle sijalle lajitteli Matias Lindell toisen vedon 97 pisteellä. Kolmanteen sijaan riitti 91 pistettä jonka lajitteli Jonas Klemets tasapistein Petri Vinkkan kanssa, mutta Jonaksen ensimmäisestä vedosta saadut pisteet nostivat hänet kolmanneksi ohi Petrin jonka ensimmäinen veto jäi nollille.
Kaavioon pääsi mukaan täydet 32 kuljettajaa joten voittaakseen sai ajaa eikä helppoa tietä eteenpäin ollut tarjolla. Pronssifinaaleihin tiensä selvitti Riku Autere sekä Jylhän tavoin villillä kortilla kilpailuun mukaan päässyt Jetro Airaksinen. Tästä parista paremman korren vei Riku joka näin aloitti kauden hienosti sijoittumalla kolmanneksi.
Finaalissa puolestaan nähtiin Jarkko Jylhä joka sai vastaan ”tenava” mersua käskevän Alvari Mäkisen. Jylhän autoon tulleen teknisen vian vuoksi jäi vedot kesken joten kilpailun voiton ja suurimman pistepotin, sekä myös ensimmäisen PRO luokan voittonsa otti Alvari Mäkinen.
”Hieno oli päivä ja hieno oli ajaa niin sanotulla kotiradalla. Isot kiitokset tiimille ja yhteistyökumppaneille jotka ovat mahdollistaneet, että päästiin ajamaan!” -tiivisti tunnelmia Alvari kilpailun jälkeen.
Lajittelut
- Jarkko Jylhä 98p.
- Matias Lindell 97p.
- Jonas Klemets 91p.
Kaavio
- Alvari Mäkinen
- Jarkko Jylhä
- Riku Autere
FDS Sarjapisteet (RD1:n jälkeen)
- Alvari Mäkinen 100p.
- Riku Autere 68p.
- Matias Lindell 51p.
Osoite: Sykeraitti 3, 40630 Jyväskylä